sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kuvia viime vuodelta

Tässä muutama valokuva viime vuodelta.

Luontokuvia viime kesältä

Aiquille de midi sekä kuvia Mont-Blancille



Näitä kuvakoosteita laitan tänne sitämukaan kun saan tehtyä

Kutsumattomia vieraita ja autoilua

Hyvää naistenpäivää meille kaikille!!

Olen miettinyt pitkään kirjoitanko tästä mutta miksi se siitä muuttuu. Koulusta saa nykyään hyvän opetuksen lisäksi kutsumattomia vieraita säännöllisesti. Meillä niitä oli lasten hiihtolomalla, onneksi ensimmäistä kertaa. Yksi päivä meni yöhän saakka kun petivaatteita saunotettiin. Lopuksi koko sakki saunaan ja pesulle.

Viikko siinä meni kun kaikki talon pyykki mikä vaan voi pestiin. Ette arvaa kun olin iloinen kun viimein pyykkikopan pohja näkyi. Nyt on villavaatteetkin pesty kevään osalta.



Olemme ihmeen hiljaisia aivan kun ne olisivat kiinni kotiemme siisteydestä. Kutsumattomat vieraat eivät ole kodin siisteydestä kiinni ne vaan tulee. Ja niistä on päästävä eroon. Pitää vaan toivoa että, aina kaikki hoitaisivat omat tonttinsa niin, pääsisimme eroon niistä mahdollisimman nopeasti.

Viime viikolla sitä sitten autoiltiin vähän huolimattomasti. Keskityin liikaa seuraavaan risteykseen ja otimme linja-auton kanssa yhteen. Viivin vasen silmä on nyt sitten musta. Uusi osa on tilattu ja ikävä antaa isännälle lisätyötä kun on tuo omakin projekti. Onneksi on mies joka osaa tehdä korjaukset kotona. Mieheni tekee tarvittavat osat itse ja ei onneksi tarvitse mennä autokorjaamolle.


Hänen omana projektina on korjata vaihdelaatikko.






Minä olen kyllä tehnyt muutaman kortinkin että kaikki ei ole mennyt pelkästään pyykätessä tai muuten .....